Kasvuolosuhteet

Viereisen metsikön lehtipuut ovat ravinneet lehdillään maata kauan. Ennen lähiön rakentamista alueella oli sikin sokin kesämökkejä. Kadut risteilevät vieläkin kummallisesti. Ylhäältä mäeltä näkyvä laakso oli täynnä omenapuita. Keväisin se oli häikäisevä, valkoisena kukkiva omenatarha. Romantiikka on niistä ajoista vähentynyt selvästi, onneksi vanhoja omenapuita on jäljellä siellä täällä, meidänkin rivitalopihalla yksi ikivanha. Maaperä on siis hedelmällistä ja suojaisaa laakson pohjalla.

Maa on hapanta, rinteeseen nousee maan muokkaamisen jälkeen kieloja, mustikoita ja saniaisia. Istutetut kasvit, kuten alppiruusut ja jouluruusut viihtyvät. Koko metsänreuna piti tosin ensin puhdistaa pitkän rivitalon rakennusjätteistä. Mutta minkä ihminen voi pilata, sen ihminen voi (joskus) onneksi myös korjata. Multaa, hevosenlantaa ja omaa lehtikompostia lisätään joka kevät. Lisäksi reunapensaiden alle kunnon kerros kuorikatetta. Tämä kaikki on tarpeen maan kosteudenpitokyvyn parantamiseksi.

Todellakin, pihaa ympäröi viisi koivua, niitä ei voi unohtaa laskuista. Muuten kasvuolot olisivatkin lähes ihanteelliset. Koivujen juuristoja risteilee lähes kaikkialla. Niitten valtavat lehvästöt kuluttavat paljon vettä ja ravinteita. Taloyhtiön tontilla kasvaa kaksi, kaupungin tontilla kolme. Yhtäkään ei ole kaadettu. Eihän vanhoja puita voi korvata millään. Olen etuoikeutettu kun saan katsella lehtien liikettä ja kuunnella tuulen suhinaa. Puutarhallani on komeat kehykset.

Puutarhanpitoon koivut vaikuttavat tietenkin aivan oleellisesti. Maata pitää hoitaa jatkuvasti ja sen lisäksi olen lukuisien virheitten vuoksi oppinut aika paljon mikä kasvi kannattaa istuttaa mihinkin kasvupaikkaan. Kevät ja alkukesä on vielä paratiisimaista aikaa. On helppo tuudittautua onnen ja huolettomuuden tunteisiin. Keskikesällä koivujen läsnäolon tuntee. Kastelusta huolimatta väärään paikkaan joutuneet kasvit eivät selviä. Lehdet nuutuvat ja kellastuvat, tulee kirvoja, härmää kaikkea kurjaa kuivina kausina. Normaalimmissa oloissa ei kasvien oikea sijoittaminen ole varmaankaan niin tarkkaa kuin täällä.

Rinnakkaiselo koivujen kanssa on tehnyt päivänselväksi mitä tarkoittaa ‘oikea kasvi oikeaan paikkaan’. Olen jo virheitten jälkeen oppinut aloittamaan siitä. Otan aina ensin selvää mitkä kasvit voisivat viihtyä paikalla. Tutustun niihin ja laadin listoja kasvupaikan mukaan: savimaan kasvit, kuivan paahteen kasvit jne.

Noudatan poimimaani hyvää neuvoa hoitaa puutarhaa istuskelemalla kahvilla eri puolilla pihaa ja pitkään. (naapurit varmaan ihmettelevät). Tutustun pihan valo-olosuhteisiin tarkasti ja olen huomannut, että koko piha on oikeastaan tilkkutäkki. Valon määrä vaihtelee puolen metrin säteellä oleellisesti. Että mitäkö merkitystä sillä on? Täällä sillä on aivan ratkaiseva merkitys: monet ihanat puutarhakasvit tarvitsevat riittävästi valoa kukkiakseen.

Piha on lähes kokonaan metsän vuoksi varjoisa tai puolivarjoisa. Täällä oli iso joukko hyvin lehteviä pioneja ja pensasruusuja, jotka eivät kukkineet ikinä. Nyt niitä on siirrelty (keväisin), usein vain metrin verran valoisampaan kohtaan ja nehän kukkivat hienosti vain tästä syystä! Kannattaa siis tutustua tarkoin omaan puutarhaan ja etsiä auringontilkut. Kahvikuppi ja kirja seurana se on oikein miellyttävää puutarhanhoitoa.

Maan taas oppii tuntemaan kaivamalla mahdollisimman paljon ja eri puolilla pihaa. En käytä ikinä puutarhahanskoja, pidän mullasta käsissäni. Samalla tunnen maan kosteuden tai kuivuuden. Tiedän nykyään tarkalleen missä maa on tiukkaa savimaata, missä hiekkaista ja kevyttä hetkessä kuivahtavaa. Pieneen pihaan mahtuu hyvin erilaisia kasvupaikkoja. Siitä on paljon iloa ja myös hyötyä, kasveja ei tarvitse antaa pois, niille pystyy etsimään sopivamman kasvupaikan. Ilmansuunnissa on myös vaihtelua, koska rivitaloamme ympäröi piha-alue kolmella puolella: idässä, pohjoisessa ja lännessä (pääalue). Vain etelä puuttuu, sillä siellä asuu naapuri.