Heikkous ruostuneeseen rautaan.

Pohjoisen puoleisella takapihallamme kasvaa nykyisin nurmikon tilalla valkoapilaa ja paljon perennoja ja pensaita.  Ynnä molemmissa kulmissa suuri, metsän tarjoama koivu.  Taka-aitaa vasten halusin köynnöksiä,  maassa niillä ei ollut toivoakaan.  Ratkaisin asian viime vuonna kahdella suurella, pohjattomalla metallilaatikolla.  Köynnökset talvehtivat ja kasvavat kohisten.  Ehkä tänä kesänä aita saa vihreän verhon.

Omassa pihassa voi toteuttaa omia mieltymyksiään.  Minulla on kaksi, suomalainen luonnonkivi ja ruostunut rauta.  Muistan ihastelleeni ruostetta jo lapsena.  Isä kunnosti puuvenettä pitkinä sunnuntai-iltapäivinä.  Ympärillä oli kaikenlaista rojua, ruostuneet raudankappaleet olivat mielestäni kauniita.  Niinpä takapihallamme kaikki se mikä ei voi kasvaa juuristojen valtaamassa maassa, kasvaa ruostelaatikoissa.  Terrakottahan on saman väristä ja sulautuu mielestäni myös puutarhaan miellyttävästi.

Valoisassa reunassa laatikossa kasvaa kärhöjä ja köynnösruusu.  Keväällä väriä ei voi olla liikaa.  Istutin kellanvihreän lännenheisiangervon edustalle violetteja Negrita-tulppaaneja ja vaaleampia Mariette-liljatulppaaneja.

Kärhöt kiipeilevät ruostuneissa telineissään omenapuutarhassa, isossa perennapenkissä ja myös puron laidalla terassin vierellä.

  Talon pohjoisseinälle on tullut köynnöskuusama (oranssikukkainen Lonicera tellmanniana)isossa ruukussa reunakiveyksen päälle.  Kasvutukena betoniraudoitustankoja, jotka on kiinnitetty kulmauksen pergolapalkkeihin.

Veljeni on tehnyt kaikki metallilaatikot mittojen mukaan.  Olen tyytyväinen kaiken ruosteen keskellä pohjoisen puutarhassani.  On kivaa, että pienellä alueella materiaalit ovat mahdollisimman yhdenmukaisia eivätkä nouse liikaa esiin.

Kevään kukkaloisto rohkaisee käymään käsiksi pahimpiin ongelmiin.

Kaikki näyttää nyt ihmeelliseltä ja puutarhan ongelmat unohtuisivat.  Onneksi minulla on päiväkirja.  Syyskesällä kävin joka kolkan läpi ja listasin mikä toimi mikä ei.

Ihanien ‘Ballerina’ ja ‘Havran’ tulppaanien toisella puolella on ikuinen ongelmakohta.  Se ei ole kahta neliötä isompi, mutta harmia siitä on riittänyt.  Koivu on lähellä, kuinkas muuten, ja myös orapihlaja-aita.  Juhannusruusut ovat juurtuneet ja kukkivat villisti, mikään muu ei.

Paikka on kulkenut nimellä ‘vadelmapenkki’.  Vadelman varret vain polvenkorkuisia ja sato lähellä nollaa.  Nurkassa kitui myös raparperi.  Kukkivien perennojen sitkeimmät sissit ovat myös saaneet näyttää kyntensä.  Kaikki on siirretty jo paremmille paikoille.

Kaivoin maata pois ja ladoin tilalle punaisia graniittiliuskeita.  Erikokoisista syntyi sopivan luonnnollinen palapeli.  Tässä ollaan ns. metsäpuutarhan reunassa ja vierellä on oikea  metsä.  Polkukin on yksinkertainen hiekkapolku, siellä täällä mukulakiviä.  Tulppaani/perennapenkin reuna on kasattu turveharkoista.

Keskeneräinen ruukkupuutarha.  Kaivan vielä mukulakiviä polulle ja lisään soraa.  Ruukuissa talvehtineet mustaherukka ja karviainen ovat päässeet uuteen paikkaan, samoin kausimansikat.  Nostin myös raparperin maasta ruukkuun ja se lähti heti hurjaan kasvuun.  Yrtit saavat jatkaa terassin vierellä kalliolla ruukuissaan.  Tässä paikassa ei ole täyttä aurinkoa.  Lisään ryhmään vielä ruukullisen kosmoskukkia.  Ne kukkivat hyvin puolivarjossakin.  Taimet ovat juuri sopivia istuttamiseen nyt, ensimmäiset tillimäiset oikeat lehdet ovat ilmestyneet.