Rutikuivan ja aurinkoisen paikan kasveja.

March 5, 2015 § Leave a comment

Olen plärännyt taas talven aikana puutarhakirjastoani ja tehnyt listaa kasveista, joitten sanotaan selviävän kasvupaikasta, jolle englantilaiset ovat antaneet osuvan nimen ‘Dirt’.  Suomeksi ehkä pölyssä kasvavat.

En kuitenkaan kaiva taimia orapihlajan juurien väleihin.  Teen reunakiveyksen ja kaadan monta säkkiä multaa, syntyy siis kohopenkki.  Alkuun tarvitaan apua (mm. kastelua), jotta kasvit saavat mahdollisuuden.  Mutta silti niitten on sovittava ominaisuuksiltaan kurjaan kasvupaikkaan.  Kohopenkki on niille vain ‘hyvä startti’.

kuumin ja kuivin paikka

Merkkaan asteriksilla ne kasvit, joita olen ehtinyt jo itse testata muissa paikoissa puutarhaa.

Centranthus ruber*

Anchusa azurea*

Dictamnus albus*

Linaria purpurea

Knautia macedonica*

Lychnis coronaria*

Scabiosa*

Origanum vulgare*

Echninops ritro*

Lisäksi mainitaan seuraavat: Agastache, Perovskia ja Verbena bonariensis.  Ainakin minulla Verbena ja Perovskia jäävät yhteen kesään (eivät talvehdi) ja Agastache on myös uusittava usein.  Kasvilista on pitempikin, mutta olen karsinut pois ne, joita olen kokeillut mutta epäonnistunut (esim.unikko Papaver orientalis – aurinkoa ei ilmeisesti meillä riitä sen tarpeisiin).  Listaan kuuluva mirrinminttu ‘Nepeta faassenii’  vaatii minun puutarhassani vähän paremmat olosuhteet kuin ‘dirt’.

DSC_0017 kopio Laventelia harkitsen, vaikka talvehtiminen on ‘satunnaista’.  Meillä yleensä onnistuu, koska puutarha on kokonaan vinossa!  Tontti sijaitsee rinteessä ja vesi pääsee valumaan pois.  Laventeli inhoaa talvimärkyyttä.  Uusin välillä jonkin ränsistyneen taimen.  Mutta katsokaa isosta kuvasta miltä laventelimätäs näyttää etupihalla, syreenin juurella!

DSC_0012Scabiosa jää aina yhteen kesään.  Mutta se kukkii koko ajan ja aivan villisti.  Suosikkini on ollut lajike nimeltä ‘Barocca’, hyvin tumma siniliila.  Yleensä myynnissä on vaaleampia, punertavia tai sinisiä.  Muutenkin kasvi näyttää elinvoimaiselta, vehreä ja tiivis mätäs.

DSC_0020Mätäsmäinen neilikka on tietysti myös ilmiselvä vaihtoehto.  Värisävyjä on valkoisesta rajuun karmiiniin.  Olen mieltynyt hentoon pinkkiin.  Kuvassa näkyvä korkea on Knautia macedonica, se on myös suosikkikasvini vaikeisiin paikkoihin.  Korkeat, huojuvat kukkavanat tuovat vaihtelua.  Kuvan lajike on ‘Melton Pastels’  nimensä mukaisesti  vaaleanpunaisia pastelleja.  Tavallisempi on tumma punainen lajike.

AgastacheTähkämäinen ‘Agastache’   on myös hyvin elinvoimainen selviytyjä.  Mikään pitkäaikainen perenna se ei kuitenkaan ole.  Mutta vuoden pari kukkiessaan se on jokaisen sentin arvoinen.  Näillä saa kuivaan penkkiin vehreyttä ja muotojen vaihtelua.  Mehiläiset rakastavat niitä.  Jonain kesänä onnistuin löytämään tumman sinisen lajikkeen,  se oli vielä hienompi kuin tämä ‘Blue Fortune’.

Dictamnus albusDictamnus albus (Mooseksen palava pensas)  on aivan hämmästyttävän näköinen kuuluakseen tähän joukkoon.  Sen kuvittelisi viihtyvän kosteassa lehdossa.   Sen varaan ei kannata kukkapenkkiä perustaa, jos on kärsimätön luonne.  Kasvi vaatii useamman vuoden ollakseen edes näin näyttävä.  Eikä se pidä siirtelystä, kasvurauhaa siis.  Tämän valkoisen ohella on myös vaaleapunakukkainen.  Taidan etsiä sellaisen tähän apilapellon laitaan varttumaan.

Echinops ritroSuuren koivun edusta tarvitsee vahvan selviytyjän.  Valintani osuu pallo-ohdakkeeseen, Echinopsis ritro.  Etupihallani se kasvaa vahvasti syreenien juurialueella.  Pidän paljon sen runsaista lehdistä, vankoista varsista.  Ja tietysti noista hopeankarvaisista, vaaleansinisistä palloista.   Tiukasti ottaen kukinta-aika ei ehkä ole poikkeuksellisen pitkä.  Mutta kukkavarret nousevat aikaisin ja nuppuisia palloja on oikein mukava katsella.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Rutikuivan ja aurinkoisen paikan kasveja. at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: