Nyt se alkaa.

April 10, 2014 § Leave a comment

Ihanan aikainen kevät.  Sopiva korvaus viime vuoden myöhästelystä, ohikiitäneestä keväästä.  Aurinko lämmittää ja on nautinto käydä käsiksi pihapuuhiin.

kevään iiriksetEnsimmäiset kukat ovat auenneet ja seuraavat työntävät vihreitä keihäänkärkiä maasta.  Pikkuiset iirikset nousevat joka kevät uudelleen huikaisevan sinisinä.

Syksyllä en yhtään tykkää kylmästä ja märästä. (Miten sama lämpötila tuntuukin keväällä suloiselta.)  Jätän haravoimatta ja leikkaamatta perennojen varret. Sipulikukat nousevat vauhdilla ja kohta on mahdotonta mennä sekaan haravalla.  Onneksi sain käytyä läpi viimeisetkin varjon kukkapenkit ja vietyä lehtikasat lehtikompostiin.  Siitä tulee kevyttä, ilmavaa katetta metsäpuutarhaan ensi vuonna.  Katselen mielelläni kuivuneita kukkavarsia talvella, talventörröttäjiä.  Mutta nyt katkon kaikki ihan lyhkäisiksi saksilla.  Perennojen tyvessä näkyy jo uutta kasvua, pitää varoa ettei vahingoita silmuja.  Siksi en kisko varsia maasta nykäisemällä, vaikka se helpompaa olisi.puupioniPuupionin silmut ovat korkealla varsissa ja jo suuria.  Näkee miten lehdet ovat kiertyneet tiukaksi kääröksi.  Puupionista leikkaan kuivuneet oksat pois vasta jonkin ajan kuluttua.  Kuivalta näyttävä voi ollakin elossa, se vain hidastelee.  Yöpakkasia on yhä ja peittelen hallaharsolla puupionit yöksi.  Samoin teen magnolioille.  Muita arkanahkoja ei olekaan.

DSC_0007Lumikelloja ei ole näkynyt ennen näin paljon.  Istutin niitä vähän lisääkin, mutta en näin paljon!  Onkohan syynä lämmin ja kostea, pitkään jatkunut syksy?  Ne ovat levittäytyneet yllättäviin paikkoihin ympäri puutarhaa.

puron lumikellotPuron kivien välistä nousee viehkeitä kelloja.  Luonnon järjestämä yllätys.  Lumikellot ovat kauniita jokaisessa valitsemassaan paikassa.  Niitten leviämistä voi avittaakin.  Heti kun kukat ovat kuihtuneet, sipulit voi kaivaa varovasti maasta  ja osan sipuleista isuttaa uuteen paikkaan.  Näin voi saada nopeammin laajoja lumikellomättäitä.

ranunculusYöpakkasia kestäviä helmililjoja, leinikkejä ja pikkunarsisseja olen istuttanut ruukkuihin eri puolille puutarhaa.  Tämä ruukku on yleensä ulkona ikkunalaudalla.  Kevätkukat säilyvät ulkona todella pitkään.  Istutan ne lakastuttua maahan.

Pihapuuhia saisi olla jo enemmänkin.  Olisi helpompi odotella narsissien, vuokkojen ja tulppaanien kukintaa.  Pääsen kylvämään kesäkukkien siemenet vasta viikon päästä.  Mutta se ei haittaa.  Valoa ei ole sisällä niille tarpeeksi ja niistä tulee helposti honteloita.  Pääsenpähän nyt viemään niitä jo versojen hiukan vahvistuttua ulos aurinkoon päivällä.  Taimista tulee paljon vahvempia.  Aion kylvää hyväksi havaittuja tuoksuherneitä, vaaleankeltaisia auringonkukkia, kosmoskukkia, krassia.  Kokeilen uudelleen limetin väristä tupakkaa, viime vuonna se ei onnistunut.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Nyt se alkaa. at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: