Puutarhuri ei lepää

January 19, 2014 § Leave a comment

Kirjallinen puutarhaidolini Karel Capek kuvaa parhaiten puutarhurin olotilaa tammikuun pakkasilla.

Metsärinteen kevät“Puutarhurille tammikuu ei ole toimettomuuden aikaa”, sanovat puutarhaoppaat.  Ei todellakaan, sillä tammikuussa puutarhuri pääasiassa viljelee ilmoja.  Ilmojen kanssa on nimittäin niin erikoisesti, että ne eivät ole koskaan kunnossa.  Sää liiottelee aina suuntaan tai toiseen.  Jos lunta sataa vähän, hän murisee syystä kyllä, että se ei riitä alkuunkaan; jos lunta sataa paljon, hän pelkää pahoin, että havupuut ja rhododendronit murtuvat.  Jos lunta ei ole, hän valittaa tuhoisia lumettomia pakkasia; jos on lauhaa, hän kiroaa ne hullut tuulet, jotka sen myötä tulevat.”

Jouluruusu ja esikoita“Käytä talviaika pergolan, lehtimajan tai huvimajan kunnostukseen.”  Niinpä niin, mutta minulla ei satu olemaan pergolaa, lehtimajaa eikä huvimajaa.  “Muista tarkkailla kasvihuoneen lämpötilaa.”  Tarkkailisin hyvinkin, mutta kasvihuonetta minulla ei ole.”   – kyllä Capek tietää miltä nyt tuntuu.

Hyasintteja ja lumikellojaEn malttaisi millään odottaa.

JouluruusujaPakkasia ja aurinkoisia päiviä pidellessä olen pyrähtänyt ulos ja huputtanut ikivihreät.  Maa on roudassa, juuret eivät saa vettä ja aurinko alkaa jo lämmittää.  Neulaset kärventyvät ruskeiksi ja alppiruusujen lehdet kuivuvat.  Sen lisäksi olen suojannut kaikki nuoret hedelmäpuuni (myös koristeomenat ja -kirsikat) rumilla mutta tehokkailla muoviputkiloilla.  Viime talven vahingosta viisastuneena suojasin myös japaninvaahteran (Acer palmatum).  Jänikset nakersivat viime kevättalvena toisen niistä kuorettomaksi.  Olen myöhemmin lukenutkin, että jänikset pitävät japaninvaahteroista.

PalloesikkoOdotellessa pengon esiin viime kevään kuvia.  Onko minun puutarhassani todellakin ollut joskus tällaista? Kevät on ihmeiden tekijä.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Puutarhuri ei lepää at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: