Ei talven tuhoja,

April 25, 2013 § Leave a comment

mutta kylläkin jäniksien ja minun!

Eilen viimeiset lumenrippeet sulivat auringossa ja tarkastuskierroksella erotin jo kaikkien kolmen puupionin olevan hengissä.  Kesken talven tullut sulaminen ja uudelleen jäätyminen oli niille iso riski.  Vanhin on säilyttänyt puumaiset vartensakin ja nuput ovat jo suuria.  Kaksi nuorta tainta aloittaa alusta varren tyvestä nousevilla punaisilla silmuilla.  Myös hellästi suojaamani magnoliat ovat täynnä silmuja.  Toivon taas kerran näkeväni tähtimagnoliani kukkivan!  Nuput ovat lupaavan suuria ja karvaisia kuin pajunkissat.  Varma en voi olla ennenkuin näen ensimmäisen valkoisen kukan.  Pidän vielä yöllä hallaharsot suojana.

DSC_0038On jotenkin helpompi aloittaa tuhojen kuvaaminen jäniksistä.  Ruotsalainen puutarhalehteni muistutti, että on viimeinen hetki poistaa puitten runkosuojat.  Olin samaa mieltä ja poistin koristeomenista, kirsikoista sekä kahdesta japaninvaahterasta.  Seuraavana aamuna molemmat japaninvaahterat oli nakerrettu.  Vanhempi on noin kymmenen vuotta vanha ja tämä oli ensimmäinen kerta.  Luulin etteivät jänikset piittaa vaahteroista.  Kuvan nuoren vaahteran, joka on ilahduttanut minua puron reunalla kolme vuotta ne söivät sitten aivan perusteellisesti.  Selviytyminen on epätodennäköistä.  Muistutan itseäni siitä, että puutarhassa aina jotakin katoaa ja se joudutaan korvaamaan.

DSC_0006Puksipuu ja krookukset jänis jätti rauhaan.  Sitten on aika tunnustaa omat tekoseni.  Teen sen lempipuutarhakirjailijani Karel Capekin johdannolla:

“Kukaan ei tiedä, miten on mahdollista, että silmiinpistävän usein käy näin:  kun astutte kukkapenkkiin poimimaan kuihtuneen oksan tai kitkemään voikukan ryökäleen, tallaatte yleensä liljan tai kulleron maanalaisen silmun.  Se rusahtaa jalkanne alla, ja te jähmetytte kauhusta ja häpeästä; tuolla hetkellä pidätte itseänne hirviönä, jonka sorkkien alla ei ruoho viherrä.  Tai olette äärimmäisen varovaisesti möyhentämässä kukkapenkkiä sillä taatulla tuloksella, että halkaisette kuokallanne itävän sipulin tai sipaisette lapiollanne poikki kruunuvuokkojen versot; kun kauhuissanne peräännytte, murskaatte kukkivan esikon.”

Oma “hetkeni” oli lokakuussa, kun taas kerran hyytävässä vesisateessa kaivoin maahan tulppaaninsipuleita.  Capek’in jälkeen ei tarvitse kuvailla, kerron vain että todennäköisesti tapoin rakastamani mustaluumun metsärinteestä.  Se retkottaa maassa tiedottomana.  – Huokaus.

Mutta kevät on uusi ja nämä vahingot ovat korvattavissa.  Kevään ensimmäiset pienet kukkijat muistuttavat uudesta mahdollisuudesta.

DSC_0002

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Ei talven tuhoja, at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: