Hyötykasveja ruukuissa

October 14, 2012 § Leave a comment

 

Pensasmustikka ei aivan ruukussa kasva, vaan aikoja sitten kaadetun pihlajan kannon juurella.  Ensimmäiset mustikat kypsyivät tänä syksynä.  Sato oli sen kokoinen, että napsin kypsyneet suoraan suuhun puuhien lomassa.  Samoin teen muuten niille kolmelle vadelmapensaalle, jotka yrittävät kasvaa metsän reunassa.  Vadelmia niistä tulee ehkä kourallinen kesässä, odotan ilmeisesti ihmettä.

Yrttejä on helppo kasvattaa ruukuissa.  Olen jo vuosia saanut kesäruokiin mintut, salviat, sitruunamelissat, rakuunat ja muut omasta puutarhasta.  Timjamia joudun ostamaan, auringonvaloa ei ole missään tarpeeksi.

Ajattelin ensiksi luopua hajoavista vanhoista puulaatikoista.  Mutta sitten päätinkin istuttaa niihin mansikantaimia.  Käytän kuivan paahteisessa paikassa pihan perällä ahomansikoita maanpeitekasveina.  Ne leviävät hurjasti rönsyjen avulla, joten oli helppo nyhtää laatikkoon kasvamaan muutamia.  Siirsin metsärinteestä ‘oikeat’ mansikat, jotka eivät saaneet siellä tarpeeksi valoa kypsyäkseen.  Laatikot sijoitettiin autokatoksen viereen asfaltille aurinkoisimpaan paikkaan minkä tiedän.

Perunaa viljeltiin meillä toista vuotta, myös autokatoksen vieressä.  Suuret muoviämpärit on kätketty kauniisiin koreihin.  Vehreyttä oli mukava katsella kesällä.  Perunasato riitti muutamaksi kerraksi, mutta aivan erityisen hauskaa se oli.

Vanha omenapuu pääsee taas mukaan vaikka on kasvanut pihan keskellä jo kauan, kauan.  Omenasato oli tänä vuonna hieno ja saimme jopa keiteltyä omenahilloa.  Kiitos kysymästä, omenapulla maistuu aivan ihanalta kahvin kanssa syksyn koleudessa.  Vanha puu voi onneksi hyvin.  Istutin silti pari vuotta sitten sen kaveriksi toisen omenapuun, vanhan lajikkeen ‘Valkea kuulas’.   Kauniimpaa nimeä omenalla ei kai voi olla.  Vanha puu on nimetön ja salaperäinen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Hyötykasveja ruukuissa at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: