Mystinen unikko

July 2, 2012 § Leave a comment

Unikko, uni…  Tämä idänunikko on mystinen maanläheisellä tavalla.  Sen ei pitäisi ollenkaan kasvaa puutarhassani.  Istutin unikkoa pari vuotta sitten, lajiketta nimelta Papaver orientale ‘Victoria Louise’ ja sehän on haalea, vanharoosa.  Se on tyytynyt aiemmin vain kasvattamaan suuren ja velton lehtiruusukkeen maan pintaan.  Kaikki idänunikossa on suurta.  Hehkuvan oranssi tämä on eittämättä ja lisäksi puutarhan ainoa oranssi kukka.   Ei, ei minulla ole mitään oranssia vastaan.  Aurinkoa vain ei ole tarpeeksi lämpimille, voimakkaille punaisille, keltaisille ja oransseille.  Varjoisassa metsäpuutarhassani nämä värit tahtovat tummua ja sammua.

Sen sijaan siniset, violetit, vaaleakeltainen, roosa ja valkoinen loistavat.  Kylvin valkoista unikkoa kallion päälle.   Sain kaksi!  Mutta ne kukkivat yllättävän kauan.  Ensi keväänä kylvän lisää.   Arovuokko on saman oloinen, sitä voisi istuttaa tähän syksyllä kevään iloksi-.

”Elizabeth of England’ kuninkaallinen kurjenmiekka.  Komeat lehdet, komea kukkavarsi ja näyttävä kukka , vaikka hempeän pastellinen onkin.

Siirsin kaikki kurjenmiekat (Iris germanica) samaan ryhmään etupihaan, aurinkoisimpaan ja kuivimpaan paikkaan. Niitä on ehkä viisi, joista kaksi toistaiseksi on kukkinut.

‘Apricot Silk’ on nimensä mukaisesti aprisoosinvärinen.  Se jaksaa availla nuppujaan vieläkin kauemmin kuin laventelinvärinen ‘Elizabeth of England’.   En ollenkaan sure sitä, etteivät kaikki kurjenmiekat (vielä) jaksa kukkia.  Hienoista lehdistä on iloa läpi kesän.  Ne tuovat kaivattua vaihtelua, terävän selkeää muotoa pehmeän kumpuilevaan perennapenkkiin.

Pienen lammen rannalla viihtyy poimulehti, tähtiputki ja sininen kurjenmiekka, Iris sibirica.  Teresanruusu on helppo ja terve, kukkii puolivarjossa.  Puutarhan ainoalla savimaalla sentään ollaan, joten kosteutta ja ravinteita on enemmän kuin muualla.  Sen huomaa helposti kasvien rehevyydestä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Mystinen unikko at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: