Tulppaanirekisteri jatkuu

June 27, 2012 § Leave a comment

Terassin viereisen kallion reuna kevään kukinnan aikaan.  Valkovuokot levittäytyvät vuosi vuodelta pidemmälle puutarhaan ja ovat tervetulleita.  Pehmeänvärinen tulppaani sopii mielestäni risuaidan eteen.  Risuaitahan se ei varsinaisesti ole, vaan eri kokoisista pihlajan rungoista ja oksista kasattu.  Tulppaaniryhmässä on myös lemmikkejä, valkonarsisseja (Narcissus poeticus).

Kerään kyllä istuttamieni kasvien etiketit, periaatteessa siis.  Mutta ajatellaan nyt vaikka hetki syksyistä istutustilannetta.  On lokakuu, märkää ja kylmää.  Sipulipusseja on joka paikassa, eivätkä ne lopu millään, vaikka istutan ja istutan kädet kohmeessa ja nenä valuen.  Tuuli piiskaa…   Arpapeliksi menee, ehkä pitää ensi syksynä kirjoittaa nimet vihkoon.  Arvaukseni on, että tulppaani on Salmon impression.  Kaunis se on varmasti, mutta onko väri lohenpunainen?   Etiketin tulppaanin väri on paljon vahvempi, muoto on kyllä sama.  Olisin halunnut tähän paikkaan tulppaania nimeltä Apricot beauty, mutta en löytänyt sitä enää mistään.  Kaunotar tämäkin on.

Nupulla tämän tulppaanilajikkeen väri on hyvin pehmeä, mutta kehittyessään väri muuttuu selvästi voimakkaammaksi.

Seuraava arvoitus, tämän etiketti on varmasti hävinnyt.  Tunnistan sen kuitenkin vihreästä raidasta viridiflora-tulppaaniksi, nimi puuttuu.  Tätä pinkkiä tulppaania kokeilin puron reunalle nupullaan olevan tellimaryhmän vieressä.  Taaempana on valkoista liljakukkaista sapporoa, joka on eräs kestosuosikki.  Ykkäsenä listallani on valkoinen viridiflora Spring green.  Pinkki ei yllää samaan, mutta ehkä muutama jossakin vihreän keskellä.

Tämä on puutarhani ‘näköalaikkuna’, terassilta aukeaa näkymä metsärinteeseen.  Yritän pitää sen kauniina keväästä syksyyn.  Istutin vuosi sitten tummalehtisen omenapuun rinteeseen, sen takana on valkoinen Spring green- tulppaaniryhmä. Etualan tumma tulppaani on Queen of Night, monen muunkin suosiossa.  Myös tässä puron lähellä yritän leikkiä tumman ja vaalean rinnastuksella.  Pidän myös siitä, miten Queen of Night toistaa tummanpunaisen omenapuun väriä.

Queen of Night on hieno lisä myös värikkäämpiin yhdistelmiin.  Puron toisella reunalla sen vierellä on keltainen Akebono.  Pihlajien välissä on keltalehtinen japaninangervo.  Tunnustan istuttaneeni sen tähän paikkaan aivan suunnittelematta.  Kävelin ympäri pihaa lapio toisessa kädessä ja angervopuska toisessa.  Mihin ihmeeseen minä tämänkin lykkään.  Tarvitsin sen tilan pionille.  Lopulta kaivoin sen maahan pihlajien väliin ja ajattelin, että paikka on varmasti liian kuiva.  Mutta kuinka ollakaan, kuten puutarhan kanssa usein käy, siirto oli loistotikki.  Angervo antaa hienon taustan sipulikasveille, siniselle kärhölle ja vaikka mille.  Lisäksi rinteessä kun ollaan, lännen aurinko hehkuttaa sen lehdet valolla niin että vaatimaton angervo on suorastaan tähti!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Tulppaanirekisteri jatkuu at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: