Iso perennapenkki

July 18, 2011 § Leave a comment

Sadepäivien jälkeen päätän vihdoin ryhtyä korjaamaan ison perennapenkin viimevuotisia mokia.  Penkki perustettiin entiselle nurmikolle vasta kaksi vuotta sitten.  Se on sikäli merkittävä, että tässä on oikeastaan koko pihan varsinainen puutarhamaa.  Koivujen juuret eivät kiusaa, maa on hedelmällistä savea ja aurinkokin osuu puoleen väliin, loppu jää talon pohjoisseinän varjoon.

Kivetty polku kaartuu pergolan alta pihaan.  Tausta on melko rauhallinen; pieni apila-ruohoniitty vanhan omenapuun alla,  pensaita ja köynnöksiä.  Perennapenkissä on siksi kiva nähdä värejä ja kukkia.

Polku kaartuu penkin ympäri pienelle vesialtaalle.  Köynnöshortensian istutin onneksi jo vuosia sitten.  Se peittää rehevänä puuaidat.

Hortensian alla kasvaa kuunliljoja ja kulmassa kukkii pioni.   Altaan lähellä on onnistunut osa: korkeita kurjenmiekkoja, punalatvoja, poimulehtiä, kanukkapensas ja kuvan tähtiputki.

Viime vuonna loppukesästä kuvasin ison perennapenkin ja totesin, että toinen puoli toimii, toinen ei.  Viidakkomaisen röyheä altaan ympäristön istutus on ilo, kun monessa muussa paikassa koivut kurittavat kasveja ja pitävät ne aisoissa.  Mutta se toinen puoli…

Idea tuntuu edelleen hyvältä.  Tummaa taustaa vasten korkeita kukkavanoja.  Tumman taustan muodostavat rusokirsikka, punertavalehtinen japaninvaahtera ja keijunkukat, punavartinen puupioni.  Viime vuonna  ainoastaan  japaninesikot ja tähtiputket onnistuivat nostamaan päänsä esimerkiksi angervojen vihreän lehtimassan yläpuolelle.  Syksyllä kävin viidakon kimppuun.  Leikkasin kanukkaa, siirsin osan rehottajista muualle. Ja järjestin penkin keskellä, tiiviinä pyöreänä ryhmänä olleet jaloangervot tiukkaan riviin kanukan eteen.

Kivipolun reunaan lisäsin tummalehtistä keijunkukkaa.  Karsinnan jälkeen ‘tähtikasvieni’ ympärille jäi nyt tilaa ja paljasta maata. Keräsin eri puolilta pihaa kaikki tummalehtiset purppuraorvokit ja istutin ne mataliksi maanpeittäjiksi puupionin ja japaninvaahteran alle.  Multaa jäi vielä näkyviin, lähdin hakemaan uusia kasveja lempipuutarhamyymälästäni Järvenpäästä.

Ihana paikka!  Kävisin täällä nauttimassa kasveista varmaan joka viikko, jos paikka olisi lähempänä.  Löysin pienen lumpeen vesialtaaseeni ja muutaman sievän kukkijan ison perennapenkkini punertavaan, tummalehtiseen päätyyn.

Punakukkainen tähtiputki ja tummakurjenpolvi näyttävät kauniilta punertavien lehtien lähellä.  Kuvassa on myös alliumia.  Istutin sipulit maahan viime syksynä.  Matala pisamakello kukkii runsaana suurempien kasvien lehtien katveessa.

Sade painaa valkoisen pionin keijunkukan kukkavanojen tasalle.

Kumarrun usein katselemaan perennapenkin lehtienalaista hentojen ääriviivojen maailmaa.  Tämä on minun salainen puutarhani.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

What’s this?

You are currently reading Iso perennapenkki at pihaportti.

meta

%d bloggers like this: